sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Macarons part 2

Pääsiäislomalla on aikaa touhailla kaikkea mukavaa ja makeaa. Tänään vuorossa oli macaron leivokset. Tämä oli nyt neljäs kerta kun kokeilen valmistaa tätä herkkua. Ensimmäisellä kerralla onnistuin hyvin, toisella kerralla tuli ihan susia ja kolmannella ulkomuodoltaan kamalia, mutta hyviä, joten tälle neljännelle kerralle tuli paljon odotuksia. Päätin jos nytkään en onnistu niin olkoon koko macaroonit!
Mutta joka kerralla olen tajunnun mikä on mennyt pieleen ja seuraavalla kerralla korjannut virheet ja onnistuihan se (kohtalaisesti ainakin).
Lupailin jo aikaisemmin näitä herkkuja tehdessäni niistä ohjeen tässä se on

Macarons
n 20 kpl

3 valkuaista (anna vanheta huoneenlämmössä ainakin muutama tunti/jääkaapissa vuorokausi)
4 dl tomusokeria
3 dl mantelijauhoa
elintarvikeväriä

1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää tomusokeri vähetellen koko ajan vatkaten.

2. Sekoita mantelijauhe varovasti taikinaan ja värjää elintarvikevärillä.

3. Laita taikina pussiin ja pursota 40 kpl pyöreitä leivoksia (huomioi leviämisvara)


4. Jätä huoneenlämpöön 30 minuutiksi. Ennen uuniin laittoa kopauta peltiä muutaman kerran.
Paista uunin keskitasolla 125 astetta 15 min.



Valkosuklaa täyte
1/2 dl kermaa
100g valkosuklaata
kuumenna kerma kiehuvaksi ja sukata valkosuklaa joukkoon. Anna jäähtyä vähän ja täytä macaronsit.

Kinuski täyte
2dl kermaa
2dl fariinisokeria
1tl voita
Keitä kerma ja sokeri kattilassa. Anna kiehua kunnes seos sakenee. Voit testata kinuskin sopivuuden tiputtamalla tipan vesilasiin ja jos se jähmettyy on kinuski valmista. Lisää lopuksi voi.

NAM!
P.S. mielestäni macaronsit on parhaita seuraavana päivänä kun ne on hetken "vetäytynyt" jääkaapissa.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

1,2,3,5,6,7,8,9 nupei

Hiphei! Kuuden vuoden "suunnittelun" jälkeen löysin tuunaamani senkkiin uudet nupit. Maalasin tuon senkin tosiaan noin kuusi vuotta sitten, mutta ne vanhat nupit oli tosi tylsät eikä yhtään mun näköiset. Tuo senkki on sitten ollut ilman nuppeja tän ajan.
Nämä uudet nupit löysin Raumalta Huvila nimisestä sisustusliikkeestä.
Eiks oo hienot?!




Tosin niissä on yks pieni juttu, mitä mietin ettei kukaan välttämättä huomaa, mutta jo ensimmäinen vieras kysys "misä nelonen on?" ei ollu....

perjantai 6. huhtikuuta 2012

pitkien vapaiden touhuilua

Ihanaa se on kevät ja pääsisäinen! Pitkät vapaat ja ihania keväisiä touhuja. Takatalvi yrittää iskeä viikko toisensa jälkeen, mutta sinnikäs aurinko se vaan sulattaa lumet melko nopeasti ja kevään eteneminen saa jatkua. Mahtavaa! Nyt onkin ollut pitkä tauko blogissani, kun työt on häirinnyt elämää ja kaikki töiltä ylijäävä aika kulunut lähinnä palautumiseen. No nyt tosiaan saa nauttia pitkästä viikonlopusta ja ladata akkuja.



Yllä olevat kuvat on parin viikon takaiseltä päiväretkeltä Reposaaresta. Sielläkin varmaan jo kevät askeleen pidemmällä, mutta oli ihanaa päästä jo hastelemaan meren tuoksua! Tänään haaveilin jo kesästäkin hieman lueskellessani venelehteä. Isäntä onkin jo aloittanut paattihommat ja mäkin kävin jo vähän kuoputtelemassa pihalla (ihme ja kumma kyllä!)

Tänään olen myös siivoillut kotia ja laittanut pääsiäis koristeita. Ja nauttinut ihanasta valosta kuvaamalla kaikkea kivaa.



Vielä pääsiäisen aikaan lupaan postailla vielä mm. senkin tuunauksen viimeistelystä (ei ottanut kuin 6 vuotta saada se valmiiksi) ja lisää keväisiä tunnelmia.
Nauttikaahan ihanista vapaista.

Iloista Pääsiäistä!