maanantai 10. syyskuuta 2012

Hyvä kahvi parempi mieli

Vuosien varrella olen oppinut rakastamaan hyvää kahvia. Kiitos tästä kuuluu ystävälleni J:lle. Helsingissä käydessäni  täällä on pakko poiketa. La Torrefazione, ihan maailman parasta kahvia.


Myös Raumalla olen vankkumaton kahvila kulttuurin kannattaja. Cafe Sali kuuluu vakio paikkoihin pystkaffet unohtamatta. Turussa Cafe Art kuuluu suosikkeihin. Tampereelta suosikkia ei vielä ole (se korjaantunee pian) ja kuulin huhua että Porissakin olisi jokin kiva kahvila?!? saa vinkata hyviä paikkoja :)  Pirteää viikkoa kahvilla tai ilman!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ihanan touhukas viikko

Sunnuntai ja lepopäivä..... eiliseten sika juhlien jälkeen tulee todella tarpeeseen! Viikko on ollut kiireinen, mutta kiva. Nyt olen päässyt syksyn vauhtiin vaikka kauan se kesti.
Alkuviikolla oltiin merellä työkavereiden kanssa Kuunari Kathrinalla. Ilmakin oli mitä suosiollisin. Lämmintä ja aurinkoista. Purjehduksesta kyseisessä pyrähdyksessä ei ollut kyse vaikka seilit ylhäällä olikin, mutta kivaa kuitenkin.



Torstaina olin koulutuksessa Helsingissä ja samalla pääsin näkemään ilotulituksen SM kisat eli nelosen ilotulituksen. Aika mageita suorituksia olikin. Ja iso kiitos P:lle yöpaikasta ja hyvästä seurasta.




Perjantaina kotiin ja lauantai aamulla seilaamaan Rauman matalan kisaa  ja sikajuhlat päälle! Keli lauantaina oli melkoisen rapsakka. Tuuli navakkaa ja aallot nousi ulkona parimetrisiksi.  Purjehduksen urheilullinen puoli tuli todella esille. Taas tuli pohdittua purjehduksen syvintä olemusta, jonka voi saavuttaa myös istumalla kylmässä suihkussa ja repimällä satasia.....kilpapurjehduksesssa jopa viissatasia.


 Toi Rauman majakka käytiin kiertääs...


 Tosi kiva viikko takana ja kohti uutta menossa taas! Hauskaa alkavaa viikkoa  ;)


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Liput sekaisin

Olen jo vuosi sitten luvannut miehelleni tehdä veneeseen viestilipuille säilytys pussukan. Nyt ne ovat todellakin sekaisin ja sykkyrässä koko sarja. Aloitin siis projektini niiden selvittämisellä.
Viestiliput eli signaaliliput ovat vesiliikenteessä alusten välisessä viestinnässä käytettyjä kansainvälisen sopimuksen mukaisia lippuja. Jokaista latinalaisten aakkosten kirjainta ja numeroita 0–9 vastaa oma lippunsa. Sen lisäksi useilla lipuilla on yksinään omia erityismerkityksiä ja lippujen yhdistelmille voidaan antaa erityismerkityksiä esimerkiksi purjehduskilpailuissa. Viestiliput nostetaan maston vasempaan saalinkiin.


 
Juhlaliputuksessa nostetaan viestiliput keulasta mastonhuipun kautta perään seuraavassa järjestyksessä (keulasta lukien) A, B, C, 1, D, E, F, 2, G, H, I, 3, J, K, L, 4, M, N, O, 5, P, Q, R, 6, S, U, V, 7, W, Y, Z, 8, ensimmäinen korvausviiri, toinen korvausviiri, kolmas korvausviiri. Huomaa, että Suomen lippua muistuttavaa X-lippua ei juhlaliputuksessa käytetä.







                                                 A Alpha                    O Oskar
                                                 B Bravo                     P Papa
                                                 C Charlie                   Q Quepec
                                                 D Delta                      R Romeo
                                                 E Echo                       S Sierra
                                                 F Foxtrot                    T Tango
                                                 G Golf                        U Uniform
                                                 H Hotel                       V Victor
                                                 I India                        W Whisky
                                                 J Juliet                        X X-Ray
                                                K Kilo                        Z Zulu
                                                L Lima
                                                M Mike
                                                N November

Nyt siis sain fiiliksen tehdä kyseinen projekti loppuun. Omasta päästä lähdin hommaa suunnittelemaan. Ja musta tuntuu periaatteella eteenpäin. En osaa käsitöitä, teen vaan :)


Ja tässä lopputulos....pientä viilausta vaatii vielä mutta nyt ei ole enää liput solmussa!

Samaa fiilistä hyödyntäen tein vielä verhon vaatehuoneeseen. Sitä olen suunnitellut jo kolme vuotta! Joten jo OLI aikakin.
Tehokas viikonloppu takana ja hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!