maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

 



                                                    Kuuntele! Tiukuja voi kuulla,
                                                       joulu on jo porraspuulla.
                                                          Kirkas tähti hohtaa,
                                                          jouluun sinut johtaa.
                                                    Sytytä kynttilä, hiljene tovi,
                                                              avaa joululle ovi.

Lunta vihdoin





sunnuntai 15. joulukuuta 2013

tonttuilua

Tänään olen saanut valmiiksi suurimman osan jouluvalmisteluista. Myös lumilauta tuli kaivettua odottelemaan tuohon keskelle olohuoneen lattiaa. Piparkakkujen koristelua, sinapin valmistusta ja paketointia on ollut tänään ohjelmistossa. Lapsille tuli paketoitua perinteisillä värikkäillä papereilla, mutta aikuisille tein omaa silmää miellyttäviä paketteja. Seuraava projekti taitaakin olla tonttuilureissut ja pakkaaminen.




sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Eino -myrskyn fiiliksiä



Tänään oli syksyn toinen lepän juuret kastanut myrsky Eino nimeltään. Josko se talvikin jossain vaiheessa tulisi. Vaikka tuuli oli kova nautin suunnattomasti auringosta mikä on ollut harvinainen näky viime aikoina. Lähdin siis kameran kanssa ensin metsään ja päivällä Maanpäähän katsomaan aaltoja. Ja arvatkaas vaan onko mun järkkäri kuume nyt ihan huipussaan!!!!! ON!




illalla vielä kaffet ja hyvällist

lauantai 9. marraskuuta 2013

Marraskuinen veneajelu

Harvoin sitä tulee marraskuussa liikuttua merellä. Tänään päätettiin extempore lähteä merelle, kun ei satanut eikä ollut niin kylmä?!? Takaisin tullessa sormet oli niin jäässä että piti käynnistää auto kaksin käsin.






Ajeltiin Kylmäpihlajan majakalle sieltä valkkikarin kautta puuvalliin ja säikän kautta takas. Paljon muita ei näkynyt, vain muutamia kalastajia. Mut kivaa oli!

torstai 7. marraskuuta 2013

No voihan pimeys

Nyt alkaa olla käsillä se vuoden pimein aika. Mä olen totaalisen pysähtynyt nyt kun se kaunis aurinkoinen syksy kääntyi tähän synkkyyteen. Paljon kaikkea kivaakin on kuitenkin tapahtunut, mutta en ole niitä saanut tänne postattua. Kamerakin vetelee viimeisiä, joten kuvaaminenkin on jäänyt vähemmälle. Nyt totisesti olisi aika miettiä mikä olisi se seuraava kamera?!?
Se miten tästä vuoden synkimmästä ajasta selviää on paljon kynttilöitä, valosarjoja ja lämmintä juomaa.
Uutta blossan vuosikertaglögiäkin pitäis päästä maistelemaan.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tuliaisia Helsingistä

Viikonloppuna olin nauttimassa pääkaupunkimme hälinästä ja parhaasta seurasta. Hyvää ruokaa ja paljon hyvää kahvia tuli nautittua. Maailmasta tuli taas  vähän parempi paikka ja kahvivarastot on täytetty.  Mukaan tarttui myös pieni pussillinen  vihreitä paahtamattomia papuja.  wink wink NHL team. Kun teillä tervehdytään tulen papuineni käymään.
Tänään haluan nauttia kauniista syksyisestä päivästä!

torstai 26. syyskuuta 2013

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Upea syksy

Vau miten upea syksy on ollutkaan! Kahtena viikonloppuna olen ollut merellä joko kisaamassa tai järjestämässä kisoja ( oikeastaan kolmena viikonloppuna) ja ilmat ovat olleet mitä suosiollisimmat.
Rakastan myös syksyn valoa! Tässä muutamia kuvia edellisiltä viikonlopuilta.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Viikonlopun touhuja

Kulunut viikonloppu oli täynnä toimintaa. Perjantaina ja sunnuntaina olin järjestämässä zoom8 jollien SM- kisoja Raumalla ja lauantaina olin mutajuoksemassa. Huippumukava viikonloppu siis takana. Tästä viikonlopusta alkoi tehokas syksy, mikä on täynnä mukavia tapahtumia, joita odotan innolla. Mä niin tykkään syksystä!



Mutajuoksussa oli niin mutaa,turvetta kuin vaahtoakin ja lopputulos oli mutainen.