tiistai 23. heinäkuuta 2013

Huomenta

Mä niin rakastan aamupalaa. Se on mulle päivän tärkein ateria. Tänään testasin blogeista bongatun tuunatun kaurapuuron. Puuroon lisäsin raejuustoa lisäksi banaania ja kanelia. Puurosta puuttuu vielä maapähkinävoi, mut sitä en eilen illalla enää löytänyt. Mutta uskon tämän pitävän nälkää pidempään, koska jo pelkkä raejuuston lisääminen auttaa siinä.
Hyvältä maistui ja kuppi hyvää kahvia päälle!




lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ihana kesäpäivä

Tänään on ollut lämmin ja aurinkoinen päivä, todellinen kesäpäivä! Mä päätin aamulla et tänään laitetaan meidän paatti vihdoin kuntoon ja mennään seilaamaan. Ja voi vitsi kuinka kivaa se olikaan. Mun kesäfiilis nousi kertaheitolla. Muutenkin kivan viikonlopun kruunuksi. Spinnukin nostettiin takaisin tullessa. Olisin voinut jäädä vaikka palattiin yöksi, mutta isännän ylipuhumisessa en onnistunut. mut onneksi loma alkaa kohta.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Mikä kesä

Huoh! Kesä kauneimmillaan ja lomaan vielä vaikka kuinka kauan aikaa....ei auta kuin nauttia kaikista ihanista kesä asioista. Mansikoista, hyvistä kirjoista,kahvista, riippumatosta ja auringosta.



lauantai 29. kesäkuuta 2013

2.4 mr

Tänään olen ollut kokopäivän merellä järjestämässä 2.4mr luokan kisoja. Tää luokka on siitä hauska että tässä voi liikuntarajoitteiset ja ilman liikuntarajoitetta olevat kilpailla samassa luokassa. Radalla ei huomaa ketä on tullut rantaan omin jaloin ja kuka sähkärillä. Huomenna jatketaan hommia. Toivottavasti aurinkokin paistaisi huomenna.


tiistai 18. kesäkuuta 2013

I hate tuesdays

Tiistait on niin tylsiä. Edellinen viikonloppu on vaan muisto ja seuraavaan on aikaa vaikka kuinka paljon. Ja jotenkin sitä töissäkin suunnittelee pitkän päivän tiistaille. Kurjuuden maksimointia. No juu tänään oli taas pitkä ja puuduttavaa tiistai ja unohdin työpaikan avaimetkin kotiin aamulla.
Töiden jälkeen kaaduin sohvalle ja nukahdin. Heräsin isännän "kaappaus keittiössä" versioon :) hän toi eteeni lautasen ja sanoi kaapanneensa keittiön ja teki mulle nuudeleita, mitkä ei ole ihan mun lempiruokaani. Mutta hyvää oli!
Illalla vielä kuvia katsellessani soi ovikello ja kummipoika oven takana ihana kukkakimppu kädessä. Gildakin sai juoksukaverin hetkeksi. Se pelasti kyllä tämän tiistain :)