sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ihanan touhukas viikko

Sunnuntai ja lepopäivä..... eiliseten sika juhlien jälkeen tulee todella tarpeeseen! Viikko on ollut kiireinen, mutta kiva. Nyt olen päässyt syksyn vauhtiin vaikka kauan se kesti.
Alkuviikolla oltiin merellä työkavereiden kanssa Kuunari Kathrinalla. Ilmakin oli mitä suosiollisin. Lämmintä ja aurinkoista. Purjehduksesta kyseisessä pyrähdyksessä ei ollut kyse vaikka seilit ylhäällä olikin, mutta kivaa kuitenkin.



Torstaina olin koulutuksessa Helsingissä ja samalla pääsin näkemään ilotulituksen SM kisat eli nelosen ilotulituksen. Aika mageita suorituksia olikin. Ja iso kiitos P:lle yöpaikasta ja hyvästä seurasta.




Perjantaina kotiin ja lauantai aamulla seilaamaan Rauman matalan kisaa  ja sikajuhlat päälle! Keli lauantaina oli melkoisen rapsakka. Tuuli navakkaa ja aallot nousi ulkona parimetrisiksi.  Purjehduksen urheilullinen puoli tuli todella esille. Taas tuli pohdittua purjehduksen syvintä olemusta, jonka voi saavuttaa myös istumalla kylmässä suihkussa ja repimällä satasia.....kilpapurjehduksesssa jopa viissatasia.


 Toi Rauman majakka käytiin kiertääs...


 Tosi kiva viikko takana ja kohti uutta menossa taas! Hauskaa alkavaa viikkoa  ;)


1 kommentti:

  1. Ollos hyvä torstain seurasta ja yöpaikasta! Oli mukava nähdä! Ja sun ansiosta siis ylipäänsä kuulin koko ilotulituksesta... :D

    VastaaPoista