maanantai 30. toukokuuta 2011

kylmän ja sateisen viikonlopun touhuja


Viikonloppu oli niin kylmä ja sateinen että tuntui ettei kesä olisikaan tulossa. Minulla oli toiminta vapaa viikonloppu ja käytinkin sen kotia siivoillen (kahteenviikkoon en ole juuri mitään tehnyt), pyykkiä pesten ja silittäen sekä rikkaruohoja nyppien.
Juurikin hyviä sadepäivän hommia, koska noita ei halua kauniina päivänä tehdä. No poikkeus on toi rikkaruohojen nyppiminen. Sen voi tehdä kauniinakin päivänä, mutta mä yrityksistäni huolimatta olen kadottanut viherpeukaloni. En saa minkäälaisia fiiliksiä rikkruohojen nyppimisestä. Ainakaan meidän pihalla, koska sitä taistelua en tule voittamaan. Meidän pihalla kasvaa jotain vuohenputkea tai jotain, mikä on levinnyt koko pihaan ja juuria on kaikkialla. Vaikka saisit suurimman osan pois sitä ei kuitenkaan saa kokonaan hävitettyä. Yritä nyt sit siinä. PÖH!





No suurimmat rikkaruohot veks ja ihailemaan pioneita, kirsikkapuun kukkia ja omenapuun ihania punaisia kukkia.



Ja koska ulkona oli kylmää ja synkkää oli ihana taas poltella kynttilöitä, juoda teetä ja maistella tuliasinäkkileipää ruotsista NAM!



Hauskaa alkanutta viikkoa!
Se lupaa ensi viikolle jo vähän lämpenevääkin :)

maanantai 23. toukokuuta 2011

Viikonlopun tunnelmia!

Viikonlopun tunnelmia!




Merkille saapumisia ja lähtökähinää!




Seilausta auringon helliessä ja hyvässä tuulessa!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kaaoksen hallintaa ja kesän tuntua

Miten siinä aina käy näin...toukokuu on yhtä selvitymistä aikatauluista. Töissä on edelleen hyvää faarttia ja junnutouhut on alkanut täydellä tohinalla. Tälläkin viikolla ma-la joka ilta tulee vietettyä Kuuskarissa. Maanataina optikoulu, tiistaina paattien laittoa ja miehistöjen tsekkausta, keskiviikkona kisa, torstaina veneilykoulu, perjantaina ja lauantaina Busines sail cup....sunnuntaina... toivutaan!



Tänään tosin oli energisoiva päivä...oma seilaus päivä Ihanaa! Aurinko paistoi ja tuli jo ihan kesä fiilis, tosin tuuli loppui taas kesken illan.



Viikonloppuna on siis Busines sail cup http://www.sailcup.fi/ mukavaa päästä seilaamaan ja viettämään hauskaa aikaa. Seilausta, hyvä bändi, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja saunaa, josko saisi vaikka talviturkinkin heitettyä.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Tunnustus



Sain tämän kivan tunnustuksen Petralta Kiitokset siitä.Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään. Oli myös mukava lukaista Petran tunnustukset.

Tässä seitsemän asiaa minusta

1. Olen illanvirkku, mutta haluaisin toivottomasti olla aamuvirkku. Rakastan aamuja, varsinkin kesäaamuja.

2. Tahtoisin oppia soittamaan afrikkalaista rumpua.

3. Olen hurahtanut valaisimiin ja lamppuihin. Tälläkin hetkellä haavelistalla on monta ihanaa valaisinta...

4. Olen tuoksu ihminen. Kaikki on hyvin kunhan tuoksuu hyvälle. Siksi kai myös nuuhkin kaikkea. Rakastan kirjakauppoja tai oikestaan niiden tuoksua. Uusien kirjojen tuoksu on ihana!

5. Vaikka pidän kaikista teknisistä vempaimista (kuten ipod, iphone ym ym) en vaihtaisi perinteistä kalenteriani mihinkään. Paras kalenteri on ajaston futura midi.

6. Olen totaalinen takkifriikki!!!! Myös laukut on ihania.

7. Olen ollut nuorena toivottoman huono käsitöissä. Silti näin "isona" haluan tehdä niitä. No tekemällä oppii.

Jaan tämän tunnustuksen Leenalle "Living life" blogiin.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Macaroon-leivokset

Tässä eräällä viikolla tuli keskusteltua Macaroon leivoksista yhden asiakkaan kanssa. Hän oli kokeillut tehdä kyseisiä leivoksia. Olen myös jo pitkään miettinyt pitäisikö kyseisiä leivoksia kokeilla tehdä itse, koska ne on niin kauniin näköisiä. Varmasti myös hyviä, mutta tähän projektiin lähdin ihan esteettisellä pohjalla. No nyt vapun kunniaksi ajattelin niitä väsätä.






















Ja hyviähän niistä tuli! Sisälle laitoin valkosuklaata ja hieman mansikkahilloa! NAM! Hieman nuo ei niin tasaiset palleroiset häiritsevät esteettistä silmääni, mutta uskon että harjoitus tekee mestarin. Seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta taytettä ja marenginkin väriä voi halutessaan muuttaa ;) Tänään voisi noita leivoksia maistella vaikka kuohuvan kera.
HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Iloista Pääsiäistä!

Pääsiäistunnelmia....
Valoa ja ihanan kirkaita värejä. Perunanarsissin tuoksua ja pihahommia. Siitä on pääsiäinen tehty....















keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Koiramaisuuksia





Olen ihan unohtanut postauksissani nelijalkaisen otuksen mikä asustaa meillä. Gilda on touhukas kohta 6- vuotias Beagle neiti. Koiruuden läsnäolon huomaa erilaisista koiramaisissta tavaraoista, joita on kerääntynyt kotiin (kuten nuo yllä olevat koira aiheiset tavarat) ja kuran ja koirankarvojen määrästä (ainakin näin keväällä). Tässä myös muutamia kivoja löytöjä, mitä olen koiruudelle hankkinut lähiaikoina.


Koiran keksejä makuina aurinkokuivattu tomaatti, yrtti ja pinaatti. Luomuna tietty :)




Korvien ja silmien puhdistukseen Paul Michellin putsauspyyhkeitä. Tämä on jo tuttu tuote, mutta niin käteviä nopeaan puhdistamiseen. Ja ovat testattu ihmisillä ensin. Tuo keltainen pallukka on Gildan suosikki. Se pommppii ja vinkuu, mutta ei karkaa niin nopsaan kuin pallo, joten ihan ykköslelu.